26.1.2011

Keskitalven touhuja

Hiljaista on ollut blogissa kun emäntä on viipottanut maailmalla laskettelemassa ja sen sellaista. Jepen kanssa ollaan käyty vaihtelevasti agilitytreeneissä kylmässä hallissa, hiihdelty pertsaa ja treenailtu kaikenlaista kotosalla. Isäntä räpsii kuvia lähinnä iltalenkeiltä ja sisältä, alla muutama otos myös isännän työpaikalta (lumikenkäilemässä Kitkajoen varrella asiakkaiden kanssa).

Meidän lähilatu (Kalliolampi-Talvijärvi) on vielä hieman heikossa kunnossa kun latupohjaan tehtiin sorapinta vasta lokakuulla, mutta jos saatais edes yksi kosteampi lumisade tämän pakkaslumen päälle, niin tuokin reitti olisi vihdoin hiihdettävissä. Eki ja Kamu olivat käyneet jo luisteluhiihtelemässä Kuontivaaran lenkillä, ja se oli kuulemma hyvässä kunnossa. Jepen kanssa sinne on turha lähteä, saa nimittäin varautua kantamaan koiran repussa pois näillä keleillä. Eli me hiihdellään vaan sitä pertsaa Talvijärvelle ja takaisin.

Samaa huttua jatketaan kunnes aurinko alkaa pilkottaa ja Jepen saa houkuteltua vähän pidemmille lenkeille. Nyt aamulenkki saattaa tyssätä lumipyryn, kylmän tuulen, pakkaskelin tai muuten vaan talven takia jo kotipihan nurkille. Siinä ei jäniskevennyksetkään auta, mutta "pupukusetus" toimii joskus eli sanotaan oikein houkuttelevalla äänensävyllä: "Jeppe, onko pupu mennyt tästä?". Seurauksena yleensä korvien höristys ja säntääminen osoitettuun suuntaan, kunnes homma paljastuu silkaksi valheeksi. Ei oo helppoo olla koira - tai etenkään "koria", kuten sanoo siskontyttö Saana 1,5 v.  Toinen Saanan käyttämä, koiraa koskeva nimitys on "poika tänne", jolla hän yrittää komentaa Luca-bortsua.


Haiseva joululahja lyhenee hitaasti



Kitkajoki talvella



Isännän taidekuvia

Outo valoilmio tulossa Jeppeä kohti

Siellähän olivatkin Jussi, Aku ja Remu!

Ruka

Tuumailua

5.1.2011

Tossutehtailua

Jepelle viime keväänä tekemäni tossut katosivat mystisesti jonnekin, joten tehtailimme Teemun kanssa uudet tossut. Tässäpä speksit: Jämsän Huopatehtaalta ostettua huopuvaa lankaa 1-säikeisenä, 20 silmukkaa, sukkapuikot nro 6. Neuloin 32 krs ja sitten kavensin ylivetokavennuksena joka 2. kerroksella, kunnes jäljellä oli yhteensä 8 silmukkaa, jolloin päättelin pujottelemalla langan kahteen kertaan silmukoiden läpi (eli yhteensä kerroksia 38). Tossun leveys 8 cm, korkeus noin 20 cm. Teemu ompeli tossujen sisään muovipusseja sitä mukaa kuin sain tossuja valmiiksi. Huovutin tossut 60-asteisessa pesussa muutaman pyyhkeen kanssa (aiempien testien perusteella meidän koneessa ei 40 astetta riitä huopumiseen). Poistimme muovipussit tossujen sisältä ja venytimme tossuja hieman pidemmpiksi (esim. puinen talouspaperirullateline on tähän oiva väline) sekä ompelimme tossujen varsiin kuminauhat kiristyslaitteineen.

Tossujen koeajo suoritettiin aiemmin tänä iltana, mutta valitettavasti ekan testin perusteella tossuista tuli ihan pikkasen liian isot, sillä ne eivät meinanneet pysyä kunnolla jalassa. Toisaalta etutassujen kiristyslaitteet olivat jo valmiiksi hieman löysät, joten ne ainakin pitää vaihtaa.  Kokeilen vielä järeämpää kiristysmekanismia ennen kuin luovutan. Tossut eivät välttämättä myöskään ehtineet kuivua kunnolla ennen koeajoa. Jeppe kyllä kävelee tossut jalassa ulkona ihan reippaasti, kunhan ne vain pysyisivät kunnolla paikallaan.

Tossut ennen huovutusta (kuva ekoista tossuista viime keväältä).

Tossut huovutuksen jälkeen (tämäkin kuva on niistä ekoista tossuista).

Uudet tossut venymässä jaloissa

Tossut lähikuvissa, kiristyksenä hiusrenksut.

Taidekuvia iltavalaistuksessa by Teemu Torvinen



Jeppe nauttii joululahjastaan