9.1.2013

Kauhukakarasta mussukaksi

Tarkkasilmaiset saattoivat jäädä pohdiskelemaan, kuinka ihmeessä Jallu on muuttunut kuukauden sisällä "korvattomasta itsekseen metsästäjästä" isännän mussukaksi, jonka luoksetuloa ja kontaktia oikein kehuttiin edellisessä blogipäivityksessä. Selitys on hyvin yksinkertainen: PALLO. Ihan tuurilla huomattiin Jallun olevan erinomaisen pallohullu, ja kun Teemu osti sille pallonheittimen, yhteistyö oli taattua. Pallon avulla ohitetaan toiset koirat, ihmiset, jäniksenjäljet, melkeinpä mitä vaan - tiukasti isännän taskua tuijottaen, jos se ihana pallo sattuisi vaikka taas ilmestymään esille.

Alussa pallohulluus auttoi yhteispeliin vain silloin kun pallo oli esillä (tai välittömästi sen esillä olon jälkeen, kun vielä oli toiveita, että pallo saattaisi putkahtaa peliin uudelleen). Tämän lisäksi Jallu osoittautui myös lumen ystäväksi; lumityöt, lumipallojen heittäminen jne kiinnittävät salamannopeasti koiran huomion ohjaajaan. Näitä kahta elementtiä hyödyntäen Jallu on nykyisin jo niin fiksu, että sitä voi pitää lähipoluilla vapaana ja koira hakee koko ajan kohtaktia ohjaajaan, vaikka palloa tai lumitöitä ei olisikaan ihan välittömästi tarjolla. Olisitteko uskoneet? Ne me ei ainakaan oltais uskottu, ennen kuin tämäkin ihme koettiin! 

Teiden varsilla ei toki pidetä koiraa vapaana, kun se saattaa edelleen singahtaa tielle jonkun roskan tai mielenkiintoisen lumipaakun perässä. Mutta hihnassa kävelykin sujuu nykyisin jo huomattavasti paremmin. Välillä pitää toki palautella molempia koiria ruotuun kun hihnassa vetäminen tuppaa olemaan ryhmäpaineessa kehittyvää käytöstä: kun yksi vetää, toinenkin katsoo sopivaksi alkaa kiskoa kovempaa eteenpäin. 

Ollaan myös hankittu Jallulle vetovaljaat ja kokeiltu koirahiihtoa sen kanssa, ensin Teemun lyhyillä metsäsuksilla (140 cm pitkät, leveät, lumilautasiteillä ja skineillä varustetut hiihtimet) ja sittemmin ihan pertsoillakin; minun sairastaessani flunssaa isäntä hiihteli jopa kahden koiran kanssa ihan onnistuneesti. Tosin Jallun vauhtiin sopisi varmaan paremmin luisteluhiihto, kun taas Jepen lyhyeen askeleeseen passaa paremmin pertsa. Viiden kilometrin lenkillä lähiladulla Jepeltä loppui kuulemma kunto, mutta vauhtikin oli varmaan melkoinen...  Eli yhteisiä hiihtolenkkejä näiden kanssa ei varmaankaan tulla tekemään, paitsi ehkä keväällä retkeilymielessä. Jeppe ei muutenkaan perusta kuntohiihtolenkeistä (ellei ole joku sopiva narttu kirittämässä edellä), joten Jallusta taitaa tulla meidän molempien koirahiihtokaveri.

Näin talven pimeimpinä hetkinä kuvia ei ole tullut näpsittyä, mutta jatkossa pitää taas tsempata. Tässä muutama joulun aikaan mun uudella työpuhelimella Facebookiin ladattu otos.


Agilityrintamalla mennään tällä hetkellä tasaista tahtia eteenpäin Jepen kanssa. Kisaamaan ei ole kiirettä, Mikon luona käydään Kiimingissä kerran kuussa ja Pohjois-Suomen aluevalmennuksen puitteissa treenaillaan samoin kerran kuussa pääsääntöisesti Oulussa. Kontaktitreenejä ollaan tehty muutaman kerran kotona ja enemmän sitten maneesilla, tosin siellä päästään treenaaman yleensä vain kerran viikossa. Alla videota meidän viime viikon treeneistä maneesilla. Irtoaminen kepeillä sujuu jo aika kivasti (vaikka vieressä oli ihana houkutusputki, jonne koira kyllä eka kierroksella lipesikin). Rata olisi jatkunut A-esteeltä putken kautta hypylle, mutta kartturi oli ulapalla ja yritti mahdotonta. 


Kokeiltiin samaa kohtaa myös A:n takaa ohjaten ja työntäen koiraa ohjaajasta poispäin putkeen, mutta Jeppepä ei irronnutkaan putkeen vaan lähti palaamaan takaisin A-esteelle - aika yllättävää huomioiden koiran putkihulluuden! Tätä kohtaa samoin kuin radan loppuosan haastavaa vientiä hypyltä A-esteen ohi pujottelulle (putkiansan välttäen) pitää hioa joskus toiste, tällä kertaa aika loppui kesken. Peruuttaen vienti onnistui pujottelulle, mutta ohjaus oli tosi hankalaa, joten pitää kokeilla myöhemmin mm. apuohjaajan avustuksella pujottelulle vetäen sekä kuljettaen supernopealla vekkauksella vieden, Ansku sai näillä konstein onnistumisia Vanillan ja Nyytin kanssa (kiitos Tessalle vinkeistä). Lisää epäonnistuneiden ohjausten videotarjontaa www.youtube.com/sariruka.

Tämän viikon sunnuntaina olisi taas Seppo Savikon koulutusta Oulussa, toivottavasti toivun flunssasta siihen mennessä. Mukava päästä treenailemaan vähän paremmalla alustalla, ja viimeksi Sepon koulutus oli todella mielenkiintoinen.

Jallu käy kontrolliröntgenissä Oulussa 18.1. ja sen jälkeen tiedetään, voiko sen kanssa alkaa treenata agilitya. Jos lääkäri näyttää vihreää valoa, alan varmaan vetää pentuagilitya, jossa treenaan samalla itse Jallun kanssa. Vauhtia ja kimmoisuutta koiralla ainakin piisaa, joten pidetään nyt kovasti peukkua agilitykelpoisuuden puolesta! Toki tätä koiraa pitää seurailla aina tarkemmin kuin lähtökohdiltaan terveempää yksilöä, vaikka se saisikin lääkärin hyväksynnän agility- ja metsästyskäyttöön.